Osapuolet allekirjoittavat pitkäaikaisen Norjan Skienissa sijaitsevaan palvelu- ja jakelukeskukseen liittyvän vuokrasopimuksen
Nordisk Renting on laajentanut yhteistyötään Norjan johtavan LVI-tuotteiden jälleenmyyjän Brødrene Dahlin kanssa hankkimalla Norjan Skienissa sijaitsevan kiinteistön Hartvig Larsen Holding AS:ltä. Hankkeen yhteydessä osapuolet ovat allekirjoittaneet 15 vuoden vuokrasopimuksen, jonka mukaan Brødrene Dahlilla on oikeus ostaa kiinteistö takaisin ennalta määriteltyyn hintaan vuokra-ajan kuluessa.
Vuokrattava kiinteistö käsittää 2 500 neliömetriä ja toimii Brødrene Dahlin palvelu- ja jakelukeskuksena. Yritys on osa ranskalaista Saint-Gobain suurkonsernia.
Nordisk Rentingin ja Saint-Gobainin yhteistyö on jatkunut vuodesta 1999. Nyt päätetyn hankkeen jälkeen yhteistyö Norjassa käsittää kolme kauppaa, joihin kuuluvat Oslon liepeillä Ski:ssä sijaitseva Brødrene Dahlin keskusvarasto sekä kaksi paikallista jakelukeskusta Larvikissa ja Skienissa. Kaikki kolme kiinteistöä ovat strategisesti tärkeitä tuotteiden tehokkaan jakelun mahdollistamiseksi yrityksen asiakkaille.
“Nordisk Renting on meille tärkeä ja pitkäaikainen yhteistyökumppani. He ovat herkkäkuuloisia tarpeillemme ja yhteistyömme ansiosta voimme kehittyä ja kasvaa jatkamalla pääomainvestointeja ydinliiketoimintaamme, samalla säilyttäen strategisesti tärkeät kiinteistöt ja niiden hallintaoikeuden. Voimme käyttää nykyisiä puitteita lisäinvestointien rahoittamiseen, mikä on osaltaan vaikuttanut päätökseemme laajentaa yhteistyötä edelleen uudella kiinteistöllä”, sanoo Arild Drimmen, CFO Saint-Gobain Distribution Nordics.
”Olemme erittäin tyytyväisiä kun täten voimme jatkaa ja laajentaa pitkäjänteistä yhteistyötä Brødrene Dahlin ja Saint-Gobainin kanssa. Kauppa noudattaa täysin liiketoimintaideamme periaatetta, jonka mukaisesti haluamme tarjota strategisesti tärkeiden kohteiden pitkäjänteistä vuokrausta, kuitenkin niin, että hallintaoikeus säilyy asiakkaillamme”, sanoo Nordisk Rentingin toimitusjohtaja Caroline Bertlin.
Lisätietoja:
Lennart Ingefeldt, puh. +46 (0)730 322 417, sähköposti: lennart.ingefeldt@rbs.com
Jennifer Ryan, puh. +358 (0)50 911 6566, sähköposti: jennifer.ryan@rbs.com