Kiinteistötekniikan ja teollisuuden palveluja tarjoava Caverion ja Nordisk Renting ovat solmineet vuokrasopimuksen koskien Caverionin uuttaa globaalia pääkonttoria Vapaalassa
Caverion ja Nordisk Renting ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen, joka koskee Vantaan Vapaalassa sijaitsevaa noin 12 000 neliömetriä käsittävää toimisto- ja logistiikkakiinteistöä. Sopimus astui voimaan 1.1.2018 ja jatkuu 10 vuotta muutostöiden valmistumisesta. Caverion muuttaa pääkonttorinsa Helsingin Käpylästä Vantaan Vapaalaan, jolloin kaikki sen pääkaupunkiseudulla työskentelevät noin 550 työntekijää pääsevät yhteisiin tiloihin.
Caverionin käyttöön kiinteistö tuli vuonna 2013, jolloin yhtiö muodostettiin kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden irtautuessa YIT-konsernista itsenäiseksi konsernikseen. Nyt solmittu sopimus pitää sisällään m.m. konttoritilojen osittaisen modernisoinnin, ml. Caverionin kiinteistössä sijaitsevan etähallintakeskuksen uudistamisen.
”Tavoitteena on, että uusi, yhteinen toimipiste tuo meille kustannussäästöjä mutta palvelee myös henkilöstöämme ja asiakkaitamme entistä paremmin. Haluamme, että uudet työtilat edistävät vuorovaikutteista työskentelyä ja lisäävät asiakkaidemme tietoisuutta uusista, digitaalisista ratkaisuistamme”, kertoo Caverion konsernin hankintajohtaja Janne Partanen.
”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme jatkaa yhteistyötä Caverionin kanssa. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että voimme tukea Caverionia heidän tavoitteessaan löytää entistä tehokkaampi ja tarkoituksenmukaisempi ratkaisu toiminnalleen”, sanoo Nordisk Rentingin toimitusjohtaja Caroline Bertlin.
Lisätietoja:
Caroline Bertlin, puh. +46 8 506 198 00, sähköposti: caroline.bertlin@natwest.com